SAMANNA (vanha)

Samannan musiikkia on vaikea lokeroida vain yhteen tyylilajiin. Musiikissa on kuultavissa vaikutteita monista genreistä kuten esimerkiksi folkista, popista ja jazzista. Sanoituksien tärkeä tehtävä on tuoda maailmaan lisää lempeyttä, rakkautta ja toivoa.

Toimin yhtyeessä laulajana ja kosketinsoittajana. Sävellän ja sanoitan yhtyeelle kappaleet ja sovitamme ne yhdessä bändin kanssa.

Samannalta on ilmestynyt kaksi albumia: Itsetunto (2019) ja Samanna (2017). Levyt on julkaissut Texicalli Records. Tätä ennen yhtye on myös tehnyt 7″ singlen Ruohonleikkuri/ Syksyn salaisuus (2015). Sen julkaisi Helmi Levyt. Olemme parhaillamme tekemässä kolmatta pitkäsoittoamme, joka julkaistaan syksyllä 2021.